Kuulokeskuksen palvelut

Silmä-korvasairaalan Korvaklinikan kuulokeskuksessa tutkitaan ja kuntoutetaan kuulovammaisia lapsia ja aikuisia. Tutkimuksiin, hoito- ja kuntoutusarvioon tarvitaan lääkärin lähete. Lähetteen saa esimerkiksi neuvolasta tai terveyskeskuksesta. Uutta lähetettä ei tarvitse, jos on asioinut kuulokeskuksessa jo aikaisemmin.

Kuulokeskuksessa työskentelee korvalääkäreiden, kuulontutkijoiden ja teknikoiden lisäksi erityistyöntekijöitä. Erityistyöntekijöitä ovat kuntoutusohjaajat, psykologi, puheterapeutti ja sosiaalityöntekijä. Kuulokeskuksen sosiaalityöntekijä neuvoo sosiaaliturvaetuuksista, esim. vammaistuesta.

Kuntoutusohjaaja neuvoo ja ohjaa kuulonkuntoutukseen sekä palveluihin liittyvissä asioissa. Kuntoutusohjaaja voi tarvittaessa tehdä käynnin asiakkaan kotiin, opiskelu- ja työpaikalle tai laitokseen. Kuntoutusohjaajan työhön kuuluu apuvälineiden tarpeen arviointia ja luovutusta sekä käytön opastusta. Kuntoutusohjaaja selvittää asiakkaan kanssa kodin hälytinjärjestelmän laitteet. Kuulokeskuksesta asiakkaille voidaan luovuttaa esim. kuulokojeet, kuurojen herätyskellot ja itkuhälyttimet.

Viittomakielisiä kuuroja asiakkaita varten kuulokeskuksessa on kuurojen kuntoutusohjaaja, joka kommunikoi viittomakielellä. Muiden kuulokeskuksen työntekijöiden vastaanotoille asiakkaan pitää itse tilata viittomakielen tulkki Kelasta. Kuulokeskus tilaa viittomakielen tulkin, jos asiakkaalla ei ole Kelan vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelupäätöstä.

Lisätietoja kuulokeskuksen palveluista saa sähköpostilla: hyks.kuulokeskus[at]hus.fi tai tekstiviestillä numerosta 050 427 9302.



JAA
24.03.2022 14:20